Blog
Kasvun Mahdollistaja Oscar Bluen Menestystarinassa
Oscar Blue on suomalainen hyvinvointibrändi, joka auttaa ihmisiä voimaan paremmin ja nukkumaan laadukkaammin. Kun yrityksen kasvu kiihtyi ja toiminta muutti toiseen kaupunkiin, oman varaston ylläpito ei enää ollut järkevää. Silloin Oscar Blue päätti ulkoistaa logistiikan Nexukselle ja arki helpottui kertaheitolla.
Date
13.11.2025
Length

Muuton myötä edessä oli uusi vaihe
Oscar Blue hoiti pitkään logistiikan itse, mutta varaston siirtäminen uuteen kaupunkiin olisi vaatinut investointeja, aikaa ja vaivaa. Omistajalle tärkeintä oli kuitenkin helppous ja se, että tuotteet liikkuvat luotettavasti asiakkaiden käsiin ilman ylimääräistä säätöä.
Nexus toi helppoutta ja säästöjä
Nexus hoitaa nyt Oscar Bluen koko logistiikan varastoinnista toimituksiin. Brändi hyötyy Nexuksen kilpailukykyisistä toimitussopimuksista, jotka toivat heti konkreettisia säästöjä aiempaan verrattuna.
”Toimitukset lähtevät nyt nopeammin ja edullisemmin kuin ennen. Pystyn keskittymään siihen mikä on meille tärkeintä, eli rakentamaan brändiä ja kehittämään tuotteita”, Oscar Bluen Co-founder Niklas Helander.
Luotettava ja saumaton yhteistyö
Oscar Blue etsi kumppania, joka olisi sekä luotettava että kustannustehokas. Nexus vastasi tarpeeseen täydellisesti ja yhteistyö on sujunut alusta asti ilman ongelmia.
”Nexuksen palvelu on nopeaa ja saumatonta. Lähetykset ovat lähteneet aina ajallaan ja virheettömästi. Kaikki on toiminut juuri niin kuin pitääkin”, kertoo Niklas Helander.
Kasvua uusille markkinoille
Oscar Blue suunnittelee parhaillaan laajentumista muille Euroopan markkinoille. Nexuksen kansainväliset toimitusverkostot ja joustava toimintamalli mahdollistavat sen, että brändi voi kasvaa turvallisesti ja tehokkaasti uusissa maissa ilman erillisiä logistiikkajärjestelyjä. Yhteistyö tarjoaa vakaan pohjan laajentumiselle ja varmistaa, että toimitukset toimivat luotettavasti myös uusilla alueilla.
Logistiikka joka tukee brändin kasvua
Oscar Bluelle logistiikan ulkoistaminen ei ollut pelkkä kustannuspäätös vaan strateginen askel kohti skaalautuvuutta ja parempaa asiakaskokemusta. Kun varasto ja toimitukset toimivat saumattomasti, brändi voi kasvaa ilman rajoitteita.
”Nexuksella haluamme olla enemmän kuin palveluntarjoaja. Me olemme kumppani joka kulkee asiakkaan rinnalla ja auttaa kasvamaan. Kun logistiikka toimii saumattomasti, yrittäjä voi keskittyä siihen missä on paras, eli oman brändinsä rakentamiseen”, kertoo Nexuksen toimitusjohtaja Oskar Karimaa.
N
Oskar Karimaa
CEO
Onko sinulla kysyttävää? Autan mielelläni.
